sunnuntai 30. kesäkuuta 2013
tiistai 25. kesäkuuta 2013
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Juhannukseni oli varsin oiva ja onnistunut. Pyöräilin mökille perse hiessä ja hullunkiilto silmissä, tapasin mainioita sukulaisiani, nukuin teltassa, saunoin, söin syntisen paljon, ihastelin uskomattoman sinisiä neidonkorentoja, istuin huussissa ja laskin jokea.
Olen selvästikkin seudun kovin kalamies...
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
seikkailuni oulussa
Olen moraalisesti rappiolla! Pöllin pari päivää sitten jonkun pyörästä mainoslipukkeen, josta sai ilmaisen tutustumis käynnin erääseen liikuntapaikkaan. Sitten eilen soitin sinne paikkaan ja varasin ajan. Tänään kuitenkin soitin sinne liikuntapaikkaan puolituntia myöhässä, etten pääsekkään sovittuna aikana ja valehtelin vieläpä syyksi, että pyörästäni hajosi ketjut. (Oikeasti kyllä yritin oikein kovasti löytää sitä paikkaa mutten ilmeisesti tunnekkaan Oulua kovin hyvin...) Siinä sitten hämmentyneenä yksin kaupungilla suuntasin kirppikselle kun en tiennyt muutakaan paikkaa mihin mennä. En palauttanut sovittamiani vaatteita oikeille paikoille. Sitten join mustaa kahvia kertakäyttömukista, kävin stockkalla suihkuttelemassa hajuvesiä ja sitten istuin puiston penkille haisemaan hyvälle ja tuijottelemaan sitä paskasta jokea. Olen myös tällä viikolla polttanut kokonaisen tupakin. Tunnen itseni saastaiseksi :(
Löysin kirpparilta hauskan kasetin jossa on mm. tämä piisi!
Näettekö kuinka pahuus kiiltää silmissäni?
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Omenapuussa pikkulintu lauloi: kaikki tulee menee hyvin
Tänään loppu työt puutarhalla. Tykästyin jotenki ihan älyttömästi siihen puutarhan tunnelmaan ja meininkiin. Saatiin muistoksi suloinen kukontöyhtö. Se on ihan kukka, ei me mitään kukkoa kynitty. Nimettiin se Possumestariksi. Nyt se on vallannut itselleen kunniapaikan keskeltä ruokapöytää. Suloinen, kerrassaan suloinen kasvi.
Viime aikoina on ollu jotenki seesteinen olo. Vaikka oonki tajunnu, että ongelmani on liika-ajattelu.
Viime aikoina on ollu jotenki seesteinen olo. Vaikka oonki tajunnu, että ongelmani on liika-ajattelu.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2013
Why I borrow your lipstick so often
Ikkunasta näen villapajun pehmeät lehdet ja etäällä ukkostaa.
Myöhemmin lisättyä: tajusin, että ainakin kolmessa viime postauksessa mainitaan sana kesäfiilis tai sanat kesä fiilis... noloa ja erittäin ärsyttävää. pyydän anteeksi. en tee sitä enää.
lauantai 1. kesäkuuta 2013
kesä
Kesä on todellakin tullut minuun ja luokseni. Kamerastani löytyneet hehkeät otokset saavat minut ehkä pitämään sitä useamminkin mukana. Kohta lähden raahautumaan junalle mukanani puoli omaisuutta. Söin viimeisen näkkileipäaamiaisen kahteen kuukauteen ja kohta puen päälleni punaisen leningin. Elämä on juhlaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)